Meripäiväsprintti Karhuvuoressa 25.7

Ennakkotiedoista poiketen tämän vuotinen Meripäiväsprintti suunnistetaan Karhuvuoressa. Tapahtumakeskuskin on hieman muuttunut totutusta paikasta. Tällä kertaa lähtö ja maali sijaitsevat tutumman Ututien parkkipaikan sijaan Loitsutien varressa. Länsi-Kotkan terveysaseman ja Päiväkoti Touhulan pihapiirissä. Paikoitus laillisille paikoille omatoimisesti.

Karhuvuoreen on pyritty laatimaan melko puhdasveriset sprinttiradat, ja reitinvalintaa onkin saatu sisällytettyä A- ja B -radoilla lähes joka rastivälille. Radat eivät ole vaikeimmasta päästä, mutta vauhtia pitämällä uskoisin tekemistä riittävän myös ajattelupuolella, Karhuvuoren raitteja kierrellessä. Toki fyysistä suorituskykyäkin mitataan paikoin, mikäli semmoista haastetta kaipaa. Rasteja voi luonnollisesti poimia rauhallisestikin edeten, miljööstä ja reitinvalintatehtävistä nauttien. C-rata on suoraviivaisempi ja sopii hyvin vaikkapa suunnistuspolkunsa alussa oleville.

Liikumme asutuksen keskellä, mutta vilkasliikenteisille väylille radat eivät mene. Varovaisuutta kuitenkin matkaan, huomioikaa muutkin alueella liikkuvat.

Radat ja ratapituudet:
A-rata 3,4 km, 19 rastia
B-rata 2,5 km, 15 rastia
C-rata 1,1 km, 9 rastia

Matkat mitattu lyhintä sallittua reittiä. Mittakaava 1:4000, mutta ikänäköihmisille varataan jokunen kartta 1:3000 mittakaavassa. Kartan koko kaikilla A4 ja A- ja B -radoilla kartan kääntö. Irtomääritteet tarjolla, mikäli kartantulostaja muistaa ne tehdä.

Reiluuden ja tasapuolisuuden nimissä, muistakaa sprinttikartan kielletyt ja sallitut kohteet! Muistia voi virkistää vaikka täällä: https://www.suunnistusliitto.fi/system/wp-content/uploads/2020/02/Sprintti-kielletyt_ja-vastaavat_sallitus_kohteet.pdf

Posted in Yleinen.