Tiistaina 15.5 Rannikkorasteilla suunnataan Runamusan metsiin. Maasto on talousmetsää, joten metsänhoidon jälkiä on maastossa huomattava määrä. Älkää kuitenkaan pelästykö, pelkkää risua ja puskaa ei ole tiedossa! Maastosta löytyy myös paljon hyväkulkuista ja paikoin jopa kaunista metsää. Näistä maaston ”parhaista” alueista suurin osa on melko lähellä tapahtumakeskusta, joten niistä päästään nauttimaan myös lyhyemmillä radoilla. Alueen kartta […]
Category Archives: Yleinen
Firmaliiga starttaa ensi viikolla – joukkueet kasaan ja ilmoittautumaan
Firmaliiga käynnistyy Siltakylässä jo ensi viikolla tiistaina 15.5. Tänä vuonna tätä leikkimielistä työ/kaveri/perhe- tai minkä tahansa muun yhteisön kilpailua jatketaan tutulla kaavalla. Osakilpailuja on yhteensä 6, joista yksi kilpaillaan pariviestin muodossa (jo toukokuussa). Myös sääntöihin on tehty pieniä päivityksiä aiemman palautteen perusteella. Keskeisimpinä muutoksina ovat joukkueen koon pienentäminen, Fun- ja Pro-sarjan ratojen kertoimien yhtenäistäminen sekä […]
Rannikkorastit 8.5. Neuvottomassa uudella kartalla
Ensi tiistaina pääsemme jatkamaan Rannikkorasti-kautta Kirstukiven- sekä Koskosojanmäen kivikkoisissa maisemissa. Molemmat mäkialueet ovat vastikään kartoitettuja, jälkimmäisellä suunnistetaan ensi kertaa. Uusi maastonosa on viime vuodeksi valmistuneen tavoin tuttua Hannu Pönnin käsialaa. Kartta täydentyy hienolla ja monipuolisella maastonosalla, joka tarjoaa suunnistajalle niin hyväkulkuista kangasmetsää juostavaksi kuin tarkkoja rastipisteitä avokalliokukkuloilla etsittäväksi. Kevään merkkien tarkastelun mahdollistaa maastossa vielä paikoin […]
Vappuaattona Rannikkorasteille!
Ensiviikolla Rannikkorastit suunnistetaan jo poikkeuksellisesti vappuaattona maanantaina. Tällä kertaa Rannikkorastikiertue on ankkuroitunut Tavastilan huoltoaseman välittömään läheisyyteen. Pysäköinti järjestetään ensisijaisesti huoltoaseman alueella, jonka täyttymisen jälkeen autoja voi pysäköidä Metsäkylän tien varteen. Huoltoasemalle pysäköidessä on pidettävä huoli, ettei kulku tankkauspisteelle esty. Huoltoaseman ja suunnistusmaaston väliin jäävä Valtatie 15 on lupa alittaa VAIN alikulkutunnelin kautta! Tämän viikon maasto […]
Vehkovuoren maastot suunnistettu
Vehkovuoren maastoja kolusi taas runsaslukuinen noin 150 reippaan suunnistajan joukko. Tuloslistan perusteella uudesta ratatarjonnasta on löytynyt tasaisesti kaikille jokin vaihtoehto. Tulokset löytyvät tulossivulta ja ratamestari kiittää kaikista reittihärveliin ladatuista reiteistä.
Yllä reittihärvelianimaatio Kunto-pitkän mielenkiintoiselta ykkösväliltä. Lisään henkilöitä tähän jos piirroksia härveliin ilmestyy.
Tiistaina suunnistetaan Hurukselassa
Tiistaina Rannikkorastikiertue pysähtyy Vehkovuoren maisemiin. Vehkovuoren karttaa hallitsevat muutama suurempi mäkialue, joille ratamestari on mielestään löytänyt varsin mehukkaita rastipisteitä suunnistuskansan iloksi. Kartalta löytyy myös huomattava määrä loivapiirteisempää vihreää aluetta, jonka saloihin oikeastaan vain pidemmät radat pääsevät kurkistamaan. Maasto on laajalti melko peitteistä ja maastopohjaltaan melko rankkaa, verrattuna edellisviikkoisiin lentokentän kallioihin ja kankaisiin. Myöhäisestä keväästä johtuen maasto […]
Metsäsuunnistuskausi avattiin Ohrankankaalla
Ohrankankaalla kävi 141 suunnistajaa nauttimassa Rannikkorastien laajennetusta ratatarjonnasta. Tulokset löytyvät tutulta paikaltaan Rannikkorastien-tulossivulta ja reittihärveli on avattu.
Lentokentällä 17.4. uudella ratatarjonnalla
Ensi tiistaina Rannikkorastit suunnistetaan Kymin lentokentän länsipuolen maastoissa. Maastoalue on tällä kertaa todella monipuolinen. Maastosta löytyy: niin mänty kuin kuusikangasta, tein, poluin ja kuopin varustettua vanhaa sotilasharjoitusaluetta, suoalueita, pusikkoa ja maaston todellisena helmenä vaativa loivapiirteinen avokalliorinne. Maasto on vielä jonkin verran luminen, joten: märkään, mahdolliseen liukkauteen ja lumen kenkään joutumiseen on syytä varautua Radat: Kilpa […]
Rannikkorasti-kauden avaus Puistolassa 10.4.
Kauden 2018 avaustapahtuman keskuksena toimii Puistolan urheilukenttä paikoituksen tapahtuessa sen välittömään läheisyyteen. Alue tarjoaa suunnistajalle mukavan monimuotoisen ympäristön; Karttaa hallitseva Puistolan omakotitaloalue muistuttaa lopputalven korttelirasteista, Ekamin Katariinan kampuksen sekä kauniin Sapokan ympäristöt pyrkivät tuomaan sprinttielementtejä ja kartan metsäkaistaleet viestivät tulevasta metsäsuunnistuskaudesta. Ratojen pituudet pysyttelevät aika lailla maltillisina, mutta rastien määrässä ei tällä kertaa nuukailla. Osa rasteista on lähekkäin toisiaan muistuttaen keskittymisen tärkeydestä suorituksessa.
Tänään, tapahtumaa edeltävänä päivänä maasto oli jo kohtuullisen sulanut ja varsin kelvollisessa kunnossa vauhdikkaaseen kauden avaukseen. Märkää joissain maastonosissa tietysti on sekä paikka paikoin lunta ja liukkauttakin löytyy, joten erityisen varovaisuuden noudattaminen tästäkin syystä lienee paikallaan!
Alkavalla kaudella otamme Rannikkorasteilla kokeiluun uudenlaisen ratatarjonnan. Tiistain pienehkön alueen rajoittaessa ratasuunnittelua uusi ratakokeilu astuu kokonaisuudessaan käyttöön vasta 17.4, jolloin tarjolla on Kilpa-, Kunto- ja Helppo-radat; jokaisesta pitkä ja lyhyt versio.
Ratapituudet 10.4
Kunto pitkä 4,3 km (vastaa A-rataa)
Kunto lyhyt 2,8 km (vastaa BL-rataa)
Helppo pitkä 3,7 km (vastaa pitkää C-rataa)
Helppo lyhyt 1,5 km (vastaa D-rataa)