Seuraavaksi Rannikkorasteilla päästään Neuvottoman Mäkelänkankaalle. Helpommille radoille tukea tuo melko tiheä tie- ja polkuverkosto, ja merikin voi vilahdella taustalla. Vaikeammilla radoilla joutuu usein valitsemaan, että mennäkö suoraan vai ei. Ratamestari Ilgvars Caune kertoo, että alue koostuu kahdesta erityyppisestä maastosta. Tasaisemmassa pohjoisosassa kompassin käyttö voi olla avain hyvään rastiväliin, ja reitinvalintaan tuo haastetta muutamat kielletyt alueet. […]
Category Archives: Yleinen
Kuhinaa Karhuvuoressa
Lähes 150 rastinhakijaa nautti keväisestä auringonpaisteesta Karhuvuoren Rannikkorasteilla. Rastikansa näyttääkin heräävän ilmojen lämpenemisen myötä ja ilahduttavan paljon nähtiin myös uusia kasvoja metsään lähtijöiden joukossa. Pienen varjon tapahtumalle loi kartantulostajan kömmähdys, suunnanottoviivat olivat kartasta jääneet pois, pahoittelut tästä. No onneksi rastit tuntuivat löytyneen mainiosti ilman niitäkin, sen verran iloisella mielellä porukka maastosta maaliin kiiruhti. Tulokset, väliajat ja reittihärveli ovat tapahtumasta nyt käytettävissänne, olkaapa hyvä. Rannikkorasteja jatketaan torstaina Neuvottoman Mäkelänkankaalla, tapaamisiin siellä siis!
Karhuvuoren maastoihin seuraavaksi
Rannikkorastit jatkuvat tiistaina Kotkan Karhuvuoressa. Radat on laadittu Karhuvuoren sprinttikartalle joka sisältää myös vesitornin mäen mukavan maastoalueen. Vaikka kyseessä on sprinttikartta on radat pyritty laatimaan mahdollisimman paljon maaston puolelle, jonne suunnistajien nastarit jo arvatenkin kovasti halajavat talven korttelirallien jäljiltä. Polkuja ja teitä on alueella paljon ja maasto sopiikin mainiosti myös vähemmän suunnistaneille tai vaikkapa vasta-alkajille. Suurta eksymisvaaraakaan ei pitäisi olla, liikummehan aivan asutuksen liepeillä. Vaativiakin maastokohteita Karhuvuoresta löytyy joten pidemmällekin edistyneille haastetta varmasti riittää.
Maaston pienuudesta johtuen olemme jälleen liikkeellä hieman supistetulla ratavalikoimalla, tiistain ratavaihtoehdot ovat seuraavat:
Vaativa pitkä 6,1 km, 22 rastia (1:4000, kartan koko A3)
Keskivaikea pitkä 4,6 km, 17 rastia (1:5000, kartan koko A4)
Keskivaikea keskipitkä 3,5 km, 12 rastia (1:5000, kartan koko A4)
Keskivaikea lyhyt 2,8 km, 11 rastia (1:5000, kartan koko A4)
Helppo lyhyt 1,6 km, 7 rastia (1:5000, kartan koko A4)
Huomioikaahan muut alueen kulkijat ja varovaisuutta teiden ylityksiin!
Tervetuloa!
Husulan tulokset ja reittihärveli
Husulan kortteli on nyt suunnistettu, tulokset (rannikkorastit.fi/tuloksia) ja reittihärveli (reittihärveli-linkki) on julkaistu.
Rannikkorastit 11.4.2019 Salmenkylässä
Rannikkorastit jatkuvat Haminan Salmenkylässä 11.4.2019 klo 17:00 alkaen, tapahtumakeskuksena toimii Husulan koulu. Ilgvars Caunen suunnittelemat radat sisältävät pääosin korttelisuunnistusta, joten vauhtia pääsee pitämään kunnolla. Radan haasteet tulevatkin ennemmin vauhdista kuin vaikesta rastipisteistä. Pisimmillä radoilla on myös luvassa mielenkiintoisia reitinvalintatehtäviä, joista osa voi viedä metsän puolelle maastoaskelta hakemaan. Lunta voi olla vielä jäljellä, sillä sääennuste lupaa […]
Rannikkorastien kausi käynnistyi Katariinassa
Rannikkorastien kauden ensimmäinen tapahtuma suunnistettiin reilun 100 suunnistajan voimin Kotkan Katariinassa. Reittihäveli http://www.rannikkorastit.fi/gadget/rg2/#375 on avattu ja tulokset löytyvät tutulta paikaltaan http://www.rannikkorastit.fi/tuloksia/ Torstaina jatketaan Husulassa korttelisuunnistuksen parissa.
Rannikkorastikausi käynnistyy vauhdikkaasti
Kausi käynnistyy tulevana tiistaina tuttuun tapaan Katariinasta, johon ratamestari Timo Väyrynen on laatinut suunnistajille taas runsaasti haasteita. Heti perään torstaina suunnistetaan Husulan koululla uuden 7-tien tunnelin välittömässä läheisyydessä.
Kalustoa on nyt viikonloppuna tarkastettu ja huollettu ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa kautta ajatellen.
Kauden merkittävipiä uudistuksia on yhteistyö alueen seurojen kanssa, jonka myötä Rannikkorastit-sarja käsittää yli 50 tapahtumaa. Yhteistyöllä pystymme tarjoamaan kaikille suunnistajille laajan kauttauksen laadukkasti järjestettyjä tapahtumia alueen parhaissa maastoissa. Tavallisten suunnistustapahtumien lisäksi mukana on mm. 5 pyöräsuunnistuskertaa, Heinäviesti ja Firmaliiga. Tuttuun tapaan myös Suunnistajan Kauppa vierailee Rannikkorasteilla.
Maksupuolelle olemme hankkineet maksukorttipäätteet, joka mahdollistaa tavallisten korttimaksujen lisäksi myös tavallisimmilla liikuntaetukorteilla (mm. Edenred ja Smartum) maksamisen. Tuttuun tyyliin voit maksaa myös perinteisillä paperisilla liikuntaseteleillä. Ja käteinenhän käy kuten ennekin.
Kauden alussa lähtöön saattaa tulla hieman normalia enemmän ruuhkaa, kun osa ostaa kausikorttia ja osa sarjalippuja. Toivotaan että korttimaksu olisi tässä kohtaa pullonkaula. Ruuhkien välttämiseksi voit lunastaa itsellesi kausikortin tai 10x sarjalipun ennakkoon joko tilisiirtona (Kymin Suunnistajat FI77 5172 0220 0249 22) tai etsimällä työnantajasi tarjoamasta sähköisestä liikuntaetupalvelusta Kymin Suunnistajat, ja maksamalla maksun tätä kautta. Huom! Vaikka maksut hoidetaan jonkun tietyn seuran tilin kautta, tuotot suunnistusseurojen kesken jaetaan tietysti ennakkoon sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
Kausikortin hinta on 100€ ja 10 kerran sarjalipun 55€. Kausikortin ostaneilla on siis oikeus jopa 53 tapahtumaan, joka tekee kertahinnaksi ahkeralla kävijällä alle 2€!
Rastilippu-palvelussa on jo kaikki kauden tapahtumat ja ladattava PDF-muotoinen kalenteri julkaistaan vielä alkavan viikon aikana.
Tervetuloa rasteille!
Terveisin,
Rannikkorastit-jaostot
Rannikkorastikausi avataan 9.4.2019 Katariinan meripuistossa
Tämän kesän ensimmäiset Rannikkorastit pidetään Katariinan meripuistossa tiistaina 9.4.2019 klo 17 alkaen. Tapahtumakeskus sijaitsee meripuiston parkkipaikalla. Kevät on edennyt niin pitkälle, että lumi ja jää eivät suunnistusta enää haittaa. Tosin lunta ja jäätä maastossa edelleen paikka paikoin on. Kenkävalintana suunnistuskenkä on parempi kuin lenkkikenkä.
Ratoja kauden avauksessa on neljä. Radat A, B ja C ovat perinteisiä kortteli-/lähimetsäratoja, joihin on pyritty saamaan erilaisia reitinvalintatehtäviä. Rasteja radoilla on runsaasti. Radat kulkevat osittain kaupungin kaduilla ja teiden ylityksiä reiteille tulee. Suunnistajan on itse oltava varovainen teiden ylityksissä ja hän vastaa myös omasta turvallisuudestaan.
Lisäksi tarjolla on myös sprinttirata, joka kulkee Katariinan meripuiston alueella kokonaan. Avoimella kallioisella alueella on lähekkäin runsaasti rasteja samantyyppisissä rastipisteissä, joten tarkkana pitää olla. Rata vaatii tarkkaa kartanlukua mutta vauhtia pystyy radan loppua kohti lisäämään.
Meripuiston aluetta rakennetaan koko ajan. Päivityksiä karttaan on tehty, mutta joitain pieniä maansiirtoalueita ei ole karttaan päivitetty, mutta niillä ei ole vaikutusta suunnistustehtävään.
Lisäksi kaikkien suunnistajien tulee muistaa kaupunkialueella kiellettyjen alueiden merkintä kartalla. Talojen pihoille eikä kasvien istutusalueille saa mennä.
Ratojen pituudet linnuntietä
A-rata 5,1 km
B-rata 3,6 km
C-rata 2,3 km
Sprintti 2,5 km
Tervetuloa avaamaan suunnistuskausi Katariinan meripuistoon!
Huhtikuun uudistuksia Rannikkorasteilla
Luonto ja ympäristö ovat suunnistuksessa keskiössä. Monimuotoinen ja hyvinvoiva ympäristö ovat lajin harrastamisen perusta. Rannikkorastit haluaa näin huhtikuun alussa nostaa esiin tärkeän uudistuksen alkavan kauden osalta. Rannikkorastien karttaväriryhmän analyysin perusteella alueellisesti tietyt karttamerkit ovat yliedustettuina ja niistä luopumalla voidaan säästää merkittävästi kartan painatuksessa. Näiden tutkimusten perusteella Rannikkorastit ovat päättäneet luopua kulkukelpoisuutta kuvaavasta vihreästä väristä sekä […]
Rannikkokorttelikausi takana, Rannikkorastit ovella
Aurinkoinen sää houkutteli jälleen hienosti reilut 50 osallistujaa korttelirasteille. Korttelirasteille tuntuikin olevan tilausta, suorituksia kirjattiin tänä vuonna lähes tuplasti viimevuotiseen verrattuna. Tosin tapahtumiakin oli yksi enemmän. Hovinsaaren suunnistajille uudet maastot ja kadut tuntuivat osallistujille maistuvan. Tästä seuraanneesta innostuksestako lie johtunut muutamat ratamestarin tietoon kantautuneet komeat kaarrokset ja ”luovat” reitinvalinnat. Reittihärveliin voitte kaikki muutkin tallentaa omat kaarroksenne ja mestarilliset oivalluksenne muiden ihailtavaksi. Ratamestari palaa reittimittausten myötä asiaan huomenissa, tämänkin vuoksi toivon reittejänne palveluun ilmaantuvan runsain mitoin.
Korttelikausi päättyi siis tähän, suurkiitos kaikille kävijöille ja tekijöille. Ensi viikko pidetään suunnistuksista taukoa, mutta jo 9.4. alkaakin sitten jo Rannikkorastikausi Katariinasssa Kotkansaarella. Näkemisiin siellä!