Tänään suunnistettuja Ohrakankaan Rannikkorasteja voi hyvällä syyllä kutsua "Vanhan hyvän ajan oikeaksi suunnistukseksi". Itse B-radan kiertäneenä voin todeta, että kompassia tarvittiin jokaisella rastivälillä ja rasteille ei tosiaankaan menty polkua pitkin! Kiitos ratamestarikonkari Heikki Hinttulalle, joka piti sanansa: "Pojat, tänään ei juosta polkua pitkin!". Kiitos myös järjestely- ja tuloslaskentavastaaville Jaana Vanhalalle ja Antti Salovaaralle. Homma toimi […]
Rannikkorastit siirtyy Ohrakankaan maastoihin
Huomenna tiistaina suunnistetaan kesäkuun viimeiset Rannikkorastit Kymin lentokentän länsipuolisella alueella. Viime vuonna valmistunut Ohrakankaan kartta on laajasti käytössä, sillä "karttapajalta" tihkuneiden tietojen mukaan ainakin A- ja B-radat hyödyntävät kartan päästä päähän. Uuden tapahtumakeskuksen ansiosta suunnistajat pääsevät heti kunnon suunnistusmaastoon ja polkuja ei kuulemma tarvitse juuri käyttää! C-rataa "pajalla" pidettiin vaikeahkona, mutta polkuja, metsäkoneuria ja ojia […]
Nuoret ja vanhat tutustuivat Peippolan kartan itäiseen osaan
Tänään Kotkan Tavastilan vesitornin juurelta lähti kaikkiaan 175 suunnistajaa etsimään ratamestari Hannu Pönnin asettamia rasteja. Liikkeellä oli suunnistajia karkeasti ottaen ikähaitarilla 5-85 vuotta, lasten suunnistuskoululaisista aina KyS:n todellisiin veteraaneihin. Hienoa! Maalialueella kuulluista puheista päätellen kartalla yksinkertaiselta näyttävä maasto oli joillekin tehdä "kepposet" ja rastit eivät löytyneetkään ihan helposti. S-ryhmän 20 euron lahjakortin voitti tällä kertaa […]
Tavastilan Rannikkorasteilla tarjolla ”aakeeta laakeeta”
Jos on huomisen Tavastilan Rannikkorastien ratamestarin Hannu Pönnin Kytäjä-Jukolassa esittämiin tietoihin luottamista (ja miksei olisi), niin Peippolan kartan itämaastossa meille on tarjolla korkeuseroja 0 metriä! Luitte oikein. Tavastilan vesitornilta lähdetään maastoon, jossa ei juurikaan ole vierailtu viime vuosina. Ratapituudet ovat: A-rata 5.5 km, B-rata 4.9 km, BL-rata 3.6 km, C-rata 2.8 km ja D-rata 2.2 […]
Firmaliiga keskikesän tauolle Töyrylöiden ja Tullin johdossa
Rannikkorastien Firmaliiga siirtyy keskikesän tauolle Töyrylän perhejoukkueen ja Tullilaitoksen Urheilukerhon johdossa. Pro-sarjaa koko alkukauden hallinnut Töyrylän joukkue lähtee tauolle seitsemäntoista pisteen erolla Stora Enson joukkuetta edellä. Pro-sarjassa on kuitenkin hyvä muistaa, että niin Riennon kuin myös opettajien Opet-joukkue suunnisti kolmannessa osakilpailussa vajaalla joukkueella, joten saadessaan loppuihin osakilpailuihin täydet joukkueet näistä voidaan vielä kuulla! Fun-sarjassa Tullilaitoksen […]
Karhuvuoren rasteja etsittiin 159 suunnistajan voimin
Rannikkorastit ja samalla Firmaliigan 3. osakilpailu suunnistettiin Kotkan Karhuvuoren ulkoilumaastossa 159 suunnistajan voimin. Määrää voimme pitää erittäin hyvänä, olihan nuoriso ja varmasti myös osa vanhemmista samaan aikaan Kaakon alueen nuorten mestaruuskilpailuissa Haminassa. Ututien ja viereisen työmaan parkkipaikat täyttyivät suunnistajien autoista, mutta hyvin kaikki mahduttiin ja järjestelyt toimivat hienosti, kiitos ratamestari Antti Niemen, tuloslaskentavelho Mika Kilpisen […]
Rannikkorastit ja Firmaliiga jatkuvat Karhuvuoressa
Rannikkorastit jatkuvat huomenna tiistaina Kotkan Karhuvuoressa. Ratamestari Antti Niemen laatimille radoille startataan Ututien parkkipaikalta (lähellä Urheilutaloa). Tapahtuma on samalla Firmaliigan kolmas ja alkukesän viimeinen osakilpailu. "Karttapajalta" sain tuoretta tietoa radoista ja kaikille risukoiden "anti-ystäville" on myönteistä kerrottavaa: ratamestari on hakenut radoille valkoisia väyliä vihreät alueet kiertäen ja myös polkukiertoa on tarjolla pusikoiden välttämiseen. A- ja […]
Hitaasti kiiruhtaen Kytäjä-Jukolassa, neuvoo Jukola-konkari Janne Weckman
Kun Kytäjä-Jukolaan on tasan viikko aikaa ja moni Rannikkorastit-kävijä on starttaamassa kyseiseen kilpailuun, niin Viikon kasvona (n. kuukauden tauon jälkeen) tapaamme Janne Weckmanin. Ja Janne jos joku onkin sopiva henkilö tässä yhteydessä. Onhan hänellä takana lukuisia Jukoloita, mukaan lukien sen voitto VeVen joukkueessa vuonna 2006. Ja "pisteenä iin päälle", Janne vastaa ensi kesänä suunnistettavan Vehka-Jukolan kartasta sekä radoista. […]
Valkmusan Rannikkorasteilla harjoiteltiin Jukolaa varten
Pyhtään Valkmusan maastossa suunnistetut Rannikkorastit olivat monelle kaikkiaan 132 osallistujasta harjoitus tulevaan Jukolaan. Usea normaalisti esim. B-ratoja käyttävä suunnistaja ottikin rohkeasti tällä kertaa A-radan kartan. Ja mikä oli ottaessa, sillä ratamestarin ja koejuoksijan lupausten mukaisesti nimenomaan A-ratalaiset pääsivät nauttimaan kisamaaston parhaimmasta annista, kun taas lyhyimmille radoille sattui enemmän alueellemme tyypillistä "risukkoa". Tulokset, väliajat ja Reittihärveli löytyvät tutusta […]
Koejuoksu vahvistaa ratamestarin näkemykset!
Huomenna tiistaina suunnistettavien Rannikkorastien ratamestarin Timo Kavakon ajatuksiin on helppo yhtyä. Äsken vaimon ja koiran kanssa kävelty B-rata oli todella mukavaa suunnistusta. Erityisesti B-radan takaosa, puhumattakaan tällä kertaa väliin jääneestä A-radan takalenkistä, on uskomattoman mukavaa ja kaunista suomalaista metsämaastoa! Vanhana "ratamestarikettuna" Timo on mukavasti tehnyt radan vaihtelevaksi, siis mm. lyhyiden ja pidempien rastivälien rytmitys. Ensi viikon […]